
|
DESTINY BT Virallinen nimi: Destiny BT "Danny" luonne Danny on luoneeltaan oikea herrasmies. Tulee nätisti kohti, nuuskii naamaa ja alkaa sitten kerjätä nameja katsomalla oikein kauniisti. Tätä hyväksi käyttäen on päässyt monien ihmisten suosioon, samoin kuin toisten hevosten. Danny on myös suuri ruuan ystävä, joten pitää kyllä kiinni ruoka-ajoista.Hoitaessa Danny seisoo paikoillaan, eikä mitään turhia vaeltele karsinassa. Pään kanssa voi vähän temppuilla, mutta muuten antaa kyllä harjata. Nostaa päätään korkealle ylös, eikä harjaamisesta sitten meinaa tulla yhtään mitään. Kavionsa Danny nostaa hyvin ilman ongelmaa. Varusteiden kanssa Danny voi joko olla kauniisti, tai sitten kiertää karsinaa ympäri ja yrittää karata satulan alta. Lopulta kun satula saadaan selkään, ei ori enää jaksa ravistaa sitä pois. Suitset menevät kuitenkin helposti, eikä tarvitse taistella niin kauaa kuin satulan kanssa. Tarhassa Danny tulee kaikkien kanssa toimeen. Pitää tarpeen tullen puoliaan, eikä turhia toisten kanssa riitaa haasta. Nuorempien orien kanssa Danny tykkää leikkiä, ja vanhempien orien seurassa Danny käyttäytyy asiallisesti. Taluttaessa Danny tulee perässä vähän matkan päässä. Syö matkan varrella kaikkia mahdollisia kitukasvuisia kasveja ja hörisee tammoille, kun näiden ohi mennään. Ratsastaessa Danny menee yleensä ihan hyvin, reippaasti ja kevyesti. Ei tarvitse raippaa tai kannuksia, tai edes suuria apuja liikkuakseen eteenpäin reippaasti. Ravi on tasaista ja matkaa vievää, sekä laukka on nopeaa ja eteenpäinpyrkivää. Esteillä Dannyn laukka muuttuu entistäkin nopeammaksi, mutta pysyy silti hallinnassa. Ryöstäminen ei kuulu orin harrastuksiin. Yli metrin esteillä kuumuu nopeasti, joten täytyy ottaa pariksi kierrokseksi kävelemään. Orin hyppytyyli on melko hyvä, lähestyy usein tarpeeksi kovalla vauhdilla ja lyhentää askeleitaan ennen estettä, että ponnistuspaikkakin olisi hyvä. Kouluakin Danny osaa, ja pitää siitä yhtä paljon kuin esteistä. Taitoa ja notkeutta riittää melko vaikeisiinkin liikkeisiin asti, ja yrittää ainakin tehdä usein parhaansa. Kootut askellajit ovat Dannylle melko vaikeita, sillä askeleet ovat luonnostaan jo pitkät. Maastossa Danny on rauhallinen, eikä turhia minnekään hypi. Edes kaukana hyppivät kengurut tai muut oliot eivät saa Dannya säikähtämään. Kisoissa Danny on lähes aina rauhallinen, eikä ota siitä paljoa paineita. Flirttailee vain tammoille ja katsoo muita osallistujia ylimielisesti ja pitää itseään muita parempana. Voitontahto Dannylla on suuri, ja tahtoo aina vain voittaa ja tehdä parhaansa radalla. Esteillä Danny laukkaa reippaasti, koulussa keskittyy parhaansa mukaan, muissa kisoissa sitten vain tekee parhaansa, vaikkei taito eikä tieto aina riittäisikään. suku- ja sukuselvitys
isä. Secret on Dessert on komea australianhevosori, säkäkorkeudeltaan 160 cm ja painotukseltaan yleispainotteinen. Sakke on pärjännyt monissa kisoissa hyvin, ja kiertänyt maailmalla eri kisoissa. Menestystä orille on tullut enemmän kuitenkin este- kuin koulukisoista, vaikka onkin molemmissa yhtä hyvä. Orilla on yhteensä viisi jälkeläistä, joista kolme on tammaa ja kaksi on oria. Saken isän nimi on Never Cry, itsepäinen australianhevonen. Korkeutta orilta löytyy 163 cm, ja painotukseltaan Ralli on estepainotteinen. Itsepäisyydestä huolimatta Ralli on ruusukehai, eikä anna ollenkaan armoa vastustajilleen. Saken emä taas on Pillow Fight, tutummin Molly. Molly on australianhevonen, jolta löytyy korkeutta 169 cm. Painotukseltaan tamma on yleispainotteinen. Kisoissa Molly ei juurikaan ole kierrellyt, joten menestystä ei ole tullut. Saken isänisän nimi on Nobody, rodultaan australianhevonen joka on painotukseltaan yleispainotteinen. Nimi ei juurikaan ole orille sopiva, sillä Nolla on melkoisen menestynyt niin koulu kuin estepuolella. Saken isänemän nimi taas on On The Ground, kaunis australianhevostamma. Painotukseltaan Rulla on estepainotteinen, mutta kisaa kuitenkin vain näyttelyissä. Hyvällä rakenteella Rulla onkin jo saanut monia palkintoja ja arvonimiä. Saken emänisä on nimeltään Cherry Tree. Hero on rodultaan australianhevonen, painotukseltaan koulupainotteinen ja varsin menestynytkin koulun puolella. Myös näyttelyissä Hero on pärjännyt kiitettävästi. Saken emänemä on nimeltään Perfect, ja tämä australianhevonen tosiaan omistaa täydellisen luonteen ja rakenteen. Painotukseltaan Paula on yleispainotteinen, ja onkin kisannut ja menestynyt esteillä, koulussa ja näyttelyissä. emä. Flossy Shadow, tutuille vain Sassy, on kaunis yleispainotteinen australianhevostamma. Säkäkorkeudeltaan Sassy on 155 cm. Kisoissa tamma ei niinkään ole kierrellyt, vaan asunut tallillaan ja käynyt muuten vain aavikoilla laukkaamassa. Taitoa kuitenkin riittää, mutta ei ole saanut näyttää niitä. Rakenteeltaankin Sassy on hyvä, ja täydellisen luonteen omaavana tamma pääsisi vaikka miten pitkälle. Sassyn isä on nimeltään Dancing King, hurmaava ja komea australianhevosori, 155 cm korkea ja koulupainotteinen. Kunkku on kisaillut muutamissa näyttelyissä ja koulukisoissa, mutta kisatykkiä orista ei koskaan ole tullut. Sassyn emän nimi taas on Sleeping Beauty, kuvankaunis australianhevostamma. Säkäkorkeudeltaan Bella on 153 cm korkea, ja painotukseltaan estepainotteinen. Kisoissa Bella on kierrellyt ympäri maata, ja menestynytkin ihan kiitettävästi. Estekisojen jälkeen Bella kisaa eniten western-kisoja, ja kiertääkin tynnyrit ja muut taidokkaasti. Sassyn isänisä on nimeltään Spotty, australianhevonen ja sukupuoleltaan ori. Painotukseltaan Spotty on westernpainotteinen. Kisannut on ja menestystäkin löytyy jonkin verran. Kannibal PR on Sassyn isänemä, kaunis australianhevostamma. Painotukseltaan Anni on yleispainotteinen, ja on kisannut este- ja koulukisoissa ja menestystä on myös näyttelyistä. Sassyn emänisä on nimeltään Sparkly, australianhevonen ja yleispainotteinen. Menestystä on tullut lähinnä vain koulu-puolelta, mutta estepuolta ollaan kovasti kehittämässä koko ajan. Orilla on yhteensä kaksi jälkeläistä, toinen ori ja toinen tamma. Diamond on Sassyn emänemä, ja vieläpä kaunis sellainen. Menestystä tälle australianhevostammalle on tullut lähinnä vain näyttelyistä, mutta kyllä parissa estekisassakin Diana on vieraillut. kilpailut ERJ:n alaiset sijoituksetsijoituksia 00 || PVM || Kutsu || Jaos || Luokka || Sija || 00.00.2009 || Kutsu || ERJ || luokka || 0/00 KRJ:n alaiset sijoitukset sijoituksia 00 || PVM || Kutsu || Jaos || Luokka || Sija || 00.00.2009 || Kutsu || ERJ || luokka || 0/00 Muut sijoitukset sijoituksia 00 || PVM || Kutsu || Jaos || Luokka || Sija || 00.00.2009 || Kutsu || WRJ || luokka || 0/00 jälkeläiset aus-o/t. Varsan nimi - isä/emä - syntymä pvm.valmennukset & päiväkirjamerkinnät 00.00.2009 - Laji - PitäjäKommentit ulkoasu & kuva © Riikka K. / Valomerkki |